Hei hei mitä kuuluu

Viimeksi tuskailin, kuinka sitkeän, ahkeran ja omistautuneen yrittämisen jälkeen en vain nähnyt itsessäni edistymistä. Senttejä oli luotettavan kotimittauksen jälkeen lähtenyt noin 4, mikä oli tavoitteeseen nähden melkoinen pettymys. Paino heilui edestakaisin 100-102 kg:n välillä. Vitutti. Siinä synkeän syvässä suossa annoin periksi. Niinhän mä teen aina. Hanskat tiskiin ja tiski ikkunasta pihalle. Ihan sama. Kun näköjään paino ja kroppa näyttää edelleen samalta huolimatta siitä kuinka uskollisesti pupellan vihanneksia ja salaattia niin olkoot. Kuolen 40 lihavuuteen, taco kädessäni.

Pari kuukautta sitten päätin, että nyt nainen ryhdistäydyt ja hommaat ammattiapua, joten tilasin netistä tuotepaketin, jossa opetetaan syömään oikein ja oikeita määriä ja samalla sain myös liikuntaohjeistuksen. En sano mistä paikasta, ettei tule tuotesijoitteluja, mutta paketti oli kuitenkin onnistunut, vaikka en sitä orjallisesti noudattanutkaan vaan pidin sitä lähinnä kattavana ohjenuorana mitä syödä ja kuinka usein. Paketissa varoiteltiin, että ruokavalion seurauksena paino saattaisi jopa nousta. Mua vähän hirvitti se. Plussalukemiin ei ollut varaa. Hyppäsin vaa’alla jatkuvasti ja seurasin hysteriaan asti, kuinka numerot pyörivät satojen grammojen välillä kuin hyrrä.

Sekään ei auttanut.

Totesin, että la vida loca ja hautasin ohjeet kaappiin. Sen jälkeen olen kyllä katsonut mitä syön, mutta en mittaa, kyttää tai stressaa. Jos haluan syödä suklaata, mä syön. En kolmea levyä, vaan patukan. Kohtuus kaikessa. Lakkasin miettimästä niin tarkkaan. Stressi ei ole tehnyt mulle mitään palveluksia, päinvastoin. Mulle ei vaan toimi se, että tuijotan kellosta koska on syötävä taas, vaikka ei olisi yhtään nälkä.

Ja kuinka ollakaan kävin vaa’alla puolitoista viikkoa sitten, ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. BOOM, sama vaakalukema mitä aloittaessani proggista. Eli vaikka olen syönyt sen jälkeen päin vittua ja liikuntakin on rajoittunut lähinnä kevyisiin kävelylenkkeihin, niin paino ei ole noussut. Kai sitä voi kutsua voitoksi.

Mulla on ollut viime aikoina töissä vähän paska sauma. Olen oikeasti loman tarpeessa, joten aloin purkaa turhautumista kävelemällä ja tartuin taas kahvakuulaan. Kävin uudestaan vaa’alla eilen. Kaksi kiloa. Multa on lähtenyt kaksi kiloa. Puoleentoista viikkoon. Mä tein sen. Näköjään se auttoi, etten vaan ajattele asiaa. Annan sen mennä omalla painollaan, niin sanotusti.

En sano, että se toimisi kaikilla. Mä yritin kaikkea muuta paitsi päällään seisontaa. Katson yhä, mitä suuhuni laitan, mutta en niin psykoottisen tarkkana. Liikun yhä, mutta en ota paineita, tuleeko nyt tehtyä treeniä vai laiskottaako. Stressittömyys. Se oli avainsana kaikkeen. Kukapa olisi arvanut?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

86 − = 81